Ollakko kipee vai eikö olla?

Aika on vierähtäny aika nopeesti täällä, mut jotenki en vielkää tajua et oon lähteny Suomesta. Iha samalta tuntu ku Englantii lähti viime syksyn. Hullummalta tuntu kun Suomeen piti tulla takas. Kaikki tapahtu niin nopeasti. Muistan sen vielki miten outo olo oli kun seiso Helsinki-Vantaa lentokentällä ja mietti, että vasta 5 tuntia sitten istui vielä Heathrown lentokentällä, ja pari tuntia siitä taaksepäin oli vielä Oxfordissa. Ihan hullua... Nyt vasta alkaa tajuamaan miten iso ja merkittävä asia se oli ku oli sen 7,5 viikko Englannissa.

Takaisin tähän hetkeen!!

Kaks viikonloppua on täällä jo vietetty, mutta ei oman katon alla. Ensimmäisen viikonlopun olin siis toisen aupairin luona ja nyt tämä viimeisinkin tuli vietettyä siellä, 2 yötä. Tän toisen perheen lapset ja koko perhe kokonaisuudessaan muistuttaa niin paljon mun omaa kotia sillon kun olin vielä pieni. Musta se on ihanan näköstä meininkiä ku muistaa omat lapsuus ajat. Hulinaa ja vilinää. :)

BTW:
Nimet näille kaikille ihmisille joista puhun blogissani:
Oman perheen äiti; Hanna - Isä: Bernard
Lapset: Noah, Amalie ja Selma. 7, 5 ja 3 vuotiaita.

"Toinen perhe" äiti: Kati - Isä: Jørn
Lapset: Otto ja kaksoset Ilona ja Emeline. 5 ja 3 vuotiaita. (jos muistan oikein!!)

Heidän aupair: Mia 



Noah availee paketteja.



Tän viime viikonlopun edeltävä päivänä perjantaina oli Noahin 7 vuotis synttärit. Noah on tosi sulonen ja ihana. Oli tyytyväinen lahjoistaan. Mun oli alunperin tarkotus lähtee aikasemmin (Mialle) ennen ku synttärit ois alkanu, mutta mutta... Mun lähtemiset ei tunnetusti ole mitään maailman nopeimpia sillon ku ne on yksinomaan musta riippuvia asioita. Eli; oon nopee lähtee yms jos on joku sovittu aika yms. No mut, Joo...

Mutta, siis olisi oikeesti pitäny lähtee aikaisemmin siinä jossain klo: 16-17 aikoihin, mutta lähdinkin joskus klo 20... Heh heh. Saavuin sit Hundvåg:in siinä jossain klo 21 aikoihin. Lapset oli jo tietenkin nukkumassa mutta eivät heränneet.

Oon kuitenkin tyytyväinen siihen, että mun lähteminen oli hidasta koska nyt näin vähän Noahin synttäreitä. Isovanhemmatkin oli paikalla ja tervehdin niitä mutta siihe se sitten valitettavasti jäikin. Noah näytti nauttivan synttäreistään. :)



(vas.) Amalie ja Selma.


  Sitte kun pääsin lähtemään ja päädyin sinne Hundvåg:in niin juteltiin siinä olohuoneessa jokunen aika Katin ja Mian kanssa. Kati oli alunperin menossa nukkumaan, mutta jäikin sitten vahingossa juttelemaan meidän kanssa. Katin mentyä nukkumaan, Mia ja mä tehtiinkin pizzaa. Hyvää siitä tuli.

Seuraavan päivän mentii kattoo leffaa. Leffa tarjonta oli aika vähäinen mutta katsottiin pari traileria ja erään trailerin perusteella se leffa olis ollut ihan ok. Sitte kun leffa alkoi niin tajusi, että se elokuva oli pelkkää rahan tuhlausta. Törkeen huono. Voi ehkä sopia niille ketkä tykkää "taiteellisemmasta ja runollisesta" elokuvasta..  No joo, tultii sit himaan ja katottiin telkkarista elokuvaa nimeltä "Hard candy". En oo ikinä nähny yhtä ahdistavaa leffaa!! Me ei kylläkään nähty sitä iha alusta, mutta silti!! Ärsytti ja oli niin turhautunu olo sen leffan jälkeen. Piti katsoa jotai piristävää sen jälkeen että en menisi iha tuohtuneena nukkuu. Mun jäätelöki suli yhtäkkiä ku katoin järkyttyneenä sitä leffaa, Ok, ehkä sillä kuumalla banaanilla sen jäätelön alla oli jotai osuutta asiaan. :)

Jos joku tykkää ahdistavista leffoista niin itse suosittelisin tota leffaa. Siinä näyttelee Ellen Page.
Parempi toi oli silti kun toi toinen josta maksettiin....

Käytiin seuraavan päivän kävelee Hundvåg:issa ja oltiin Katin lasten kanssa.
Lisään lapsista myöhemmin kuvia. :)

 

 

Mulla oli aikasemmin viikolla alkanut kurkkua särkemään, semmosta pistävää kipua nieltäessä. Yleensä se enteilee kuumetta ja poskiontelo-tulehdusta. Tän menneen viikonlopun aikana toi kurkkukipu lakkas mutta sitte alko yskiminen, josta seuras äänen lähtö. En ollu kyll kovinkaan kauaa äänettömänä, ehkä sen yhden aamun. Nyt yskä on laantunu, mut pelkään et se poskiontelo-tulehdus tulee kohta. Kuumeen oon välttäny popsimalla särkylääkkeitä.

Toivottavasti kukaan täällä talossa ei tulis kipeeks mun takia. Hanna kyll on sanonu et noi lapset harvoin tulee kipeeks.

Tää oli kylläkin ihan arvattavissa jo. Tuun aina kipeeks syksyllä jossai syys-lokakuun aikoihin. Jos en syksyllä tuu kipeeks niin sitten oon yleensä ollu tammikuussa. Joo-o..

Nyt särkee päätä, mut se on lähinnä siksi koska "tappelin/taistelin" Noahin kanssa. Noah voitti.
Ihana pikkunen poika!!

Siinä kaikki tältä erää!